Blogi
« aihelistaan
Pelimannityyli Unescon perinneluetteloon
-
nimimerkkiJuhani Niskanen
1.4.2021 klo 06:28PELIMANNI - TYYLI UNESCON AINEETTOMAN KULTTUURIPERINNÖN LUETTELOON
Kun on pohtinut pelimannityylisen huuliharpun soiton olemusta ja varsinkin kielikompin osuutta siinä, alkaa yhä enemmän arvostamaan, näkemään, tuntemaan ja tunnustamaan sen erikoisen, ainutlaatuisen tärkeän merkityksen kansanmusiikin esittämisessä. Soittotyyli on säilynyt Suomessa koko viime vuosisadan ajan ilman minkäänlaista opetusjärjestelmää, periytyen sukupolvelta toiselle, pelimannilta toiselle, vain kuuntelemalla ja jäljittelemällä kielikompin hallitsevaa soittajaa.
Huuliharppu on ollut aina viulupelimannien varjossa kansanmusiikin esittämisessä. Huuliharppua ei 1900-luvun alkupuolella ”oikeiden” pelimannien joukossa noteerattu edes soittimeksi. Mutta sitkeästi huuliharppu on säilyttänyt elinvoimansa, soittoperinteen siirtyessä korvakuulolta oppien, kaikessa hiljaisuudessa, vailla mitään järjestettyä opetusta tai huomiota ja tukea miltään taholta. Yksittäiset ja yksinäiset pelimannit soittivat omissa oloissaan.
1970-luvulta alkaen on sentään Etelä-Pohjanmaan Speleissä järjestetty kilpailuja, joissa pelimannit ovat saaneet mahdollisuuden esitellä osaamistaan ja taitonsa, minkä kukin omin avuin on hankkinut. Mutta kaikki on tapahtunut omalla painollaan, kenenkään puhumatta huuliharppukulttuurin puolesta halaistua sanaa, puhumattakaan koulutusta järjestämällä.
Mutta kiinnostusta opetella huuliharpun soittoa on aina ollut, riittänyt aina näihin päiviin. Siellä täällä joku halusi opetella myös erikoiselta kuulostavan komppauksen pelimannisoittoonsa. Aina on ollut tarvetta ja ”kysyntää”, aina kuuntelijoita iloiselle, viihdyttävälle soitolle.
Pidämme pelimannityylistä soittoa ainutlaatuisena, suomalaisena tapana soittaa. Sitä se varmaan onkin. Milloin se alkoi, on ainakin minulle tuntematonta. En ole löytänyt sotaa edeltävältä ajalta siitä tietoja. Mikä oli muutoinkin huuliharpun asema ennen sotia, olisi hyvä tutkia ja selvittää. Sota-aika ja sen jälkeinen soittotapa on kyllä meille kaikille tuttua. Monet kuuluisat mestarisoittajat ovat pitäneet yllä perinteistä pelimanni tyyliä.
Vuonna 2009 Trossingenin ”olympialaisissa” sai suomalainen kielikomppi huomiota ja ihmettelyä osakseen, kun kiinalaiset, taiwanilaiset ja malesialaiset huuliharpistit tulivat kysymään soittoni jälkeen miten soitin kompin Kesäillan valssiin. Ainakin kaukoidässä se oli eksoottinen ja heille tuntematon tyyli.
Kun nyt koetamme lisätä kiinnostusta huuliharppua ja myös pelimannisoittoa kohtaan, on hyvä asettaa realistiset tavoitteet ja kriteerit amatöörimaisten harrastajien soitolle. Suurin osa soittajista kun haluaa soittaa vain omaksi ilokseen. Vain hyvin pieni osa pyrkii saavuttamaan edes tason jolla voi julkisesti esiintyä. Pelimannista hyvin harvoin, tuskin koskaan tulee ammattimuusikkoa. Harrastajalle vaatimustaso ja odotukset jo lähtökohtaisesti, heti alkuun, on asetettava eri tavalla kuin koulutetulle ammattimuusikolle.
Pelimannien kielikomppi soitto tuntuu olevan melkein kuin aivan oma musiikin lajinsa, verrattavissa jollain tavalla vaikkapa Amerikan puuvillapeltojen huuliharppu bluesiin, kaukaa haettuna argentiinalaiseen tangoon tai unkarilaiseen czardakseen. Jokin säkkipillin soitto on tunnistettavaa, ilmettyä skottilaista musiikkia, ruotsalainen laulelma Bellmanilta perittyä, mutta sitä samaa, tietenkin pienemmässä mittakaavassa, on suomalaisten huuliharpistien keskuudessa ja kansanmusiikissa omatyylinen perinteinen pelimanni musiikki diatonisella harpulla.
Diatonisella harpulla on rajoituksensa. Pelimannin on kuitenkin vaikea pysyä ”aisoissa” ja soittaa vain helpommin soitettavaa ”kolmen soinnun” kansanmusiikkia, laulelmia ja iskelmää. Ne vielä sujuvat hyvin diatonisella, ilman musiikin ”pahoinpitelyä”, minkä joutuu auttamatta tekemään vaativampaa musiikkia pelimannityyliin soitettaessa.
Mutta pelimanni soitto elääkin aivan omien ”lakiensa” ja sääntöjen mukaan, piittaamatta ja tietämättä vähääkään musiikin teorioista. Se on oma heimonsa, ”lahko”, sisään päin kääntynyt, vähän salamyhkäinen, jota on ulkopuolelta vaikea tarkemmin hahmottaa ja ymmärtää. Liiallinen soiton ”sievistely” veisikin sen voiman ja ilmeen; osan tehosta ja tenhovoimasta joskus robustilta, karkealta, mekaanisen rytmikkäältä pelimannisoitolta.
Kaustislainen viuluperinne on omaperäisenä musiikin muotona ja tulkitsijana saanut jo paikan kansallisen Elävän perinnön luettelossa. Se on myös pyrkimässä Unescon Ihmiskunnan aineettoman perinnön luetteloon. Suomalainen kielikomppi tuskin maailman mittakaavassa yltää samalle tasolle. Vai yltäisikö? Mutta Suomessa se olisi hyvinkin erikoisuutensa ja suuren merkityksensä tähden Elävän perinnön tittelin ansaitseva. En ole yksin ajatuksen kanssa. - Kunhan vaan ensin saamme sen säilymään elävänä!
25.3.2021 Juhani Niskanen Mäntyharjun Huuliharpistit
-
nimimerkkiHannu Närhi
22.4.2021 klo 12:49NS. Bassotus/ kielikomppi.
Kielilikomppi Ja ns,Bassotus suomalainen muunnos.
Tuohon Juhani Niskasen kirjoitukseen, haluaisin muutaman sanan mainita.
Kun tuo tietämättömyys tuntuu meitä vaivaavan vaikka tiedon kulku on avointa ja kaikkien saatavilla.
jos meillä on mahdollisuus, tutustukaamme vanhohin soittajii ja heidän vidopätkiin huuliharpun soitosta,
he ovat osnneet tämän kielibasson ja rytmityksen jo sotaajoista lähtien.
Loistavia artisteja ja ja taitavia harpisteja.
Ei tämä ns, bassotus ja kielikomppi ole suomalainen keksintö, saati maailman perintökohteeksi kelpava
asia.
Toivoisin, että hyvin moni suomalainen tutustuisitähän Italialaiseen ja espanjalaiseen huuliharppu-musiikkkiin
enemmän, tälläkin kertaa täältä löytyy tietoa erilaisista soittotavoista kun vaan tiedämme ja haluamme tietää.
Polkupyöräkin on keksitty ei tarvitse keksiä enää.
Tämäkään kirjoitus ei ole tarkoitettu nagatiiviseksi arvosteluksi vaan tiedoksi meille suomalaisille.
jotka jossain vaiheessa kuvitteimme olevamme maailman napoja.
Ystävyydellä teille kaikille.
Hannu Närhi
perustajajäsen
Suomen huuliharpistit -
nimimerkkiJuhani Niskanen
29.4.2021 klo 14:51Kiitos Hannu, että laajennat keskustelua myös Suomen ulkopuolelle, jolloin pääsemme vertailemaan erilaisia kansallisia huuliharpun soittotyylejä. Olen itsekin tekemässä samaa ja kunhan saan aikaiseksi kirjoitan lyhyen jatko-osan kirjoitukseeni. Huuliharppu ei ole mikä tahansa pieni, mitätön soitin! Me huuliharpistit uskomme ja tiedämme sen. Siitä riittää pohdittavaa meille kaikille. Mukaan vaan!
Festareilla Mäntyharjussa elokuussa viimeistään tavataan! huuliharpputerveisin ystävyydellä Juhani -
nimimerkkiIlkka Matikka
30.4.2021 klo 12:34
Hei vaan soittajaveljille pitkästä aikaa !
Taitaa kevät ja lähestyvä kesä saada aikaan vilkastumisen blogissakin ! Hyvä niin.
Veli Juhani on nostanut blogikirjoituksessaan varsin aiheellisen ja meitä monia askarruttavan kysymyksen ns. Pelimannityylinen soitto vs orkesterissa läpikirjoitettujen ja sovitettujen stemmasoitto.
Me huuliharpistit tiedämme ja tunnemme Juhanin erinomaisen innokkaaksi ja kyvykkääksi henkilöksi yhteisössämme. Hän on ollut monessa mukana ja osoittanut aktiivisuutensa myös huuliharppupiireissä niin
soittajana, kuin myös järjestötehtävissä. Siitä konkretiaa lukuisissa kilpailuissa menestymisistä sekä pitkäaikasen pestin, Mäntyharjun Huuliharpistien puheenjohtajana olemisesta.
Olen pannut merkille vuosien varrella hänen kiinnostuksensa suomalaiseen kansanmusiikkiin. Siitä osoitus mm.hopeisen taitomerkin suoritus, joka on harvinaista kun kyseessä on instrumenttina huuliharppu.Ymmärrän hänen kiinnostuksensa pelimannityylisen soittotekniikan ylläpitämiseen yhdestä näkökulmasta todella hyvin. Nimittäin orkesterissa soittaessaan hänen ”tonttinsa” on hoitaa II -stemmaa. Se tietää siis, että aina uutta ohjelmistoa harjoiteltaesamme II -stemman soitosta ei saa kiinni mistään, jo entuudestaan tutusta melodiasta, jos nyt sävellyksen ennestään sattuisi tuntemaan. Nuotinlukutaito on silloin välttämätön apu saada stemma haltuunsa. Jos joku teistä on joutunut vastaavaan tehtävään, tietää kuinka kuivaa voi harjoittelu olla sanotaan nyt vaikka Äänisen aallot II stemmaharjoittelu. Se ,että Äänisen aallot melodian tuntee lähes jokainen pelimanni ja sitä on mukava lähteä tapailemaan, kun melodia ja rytmikuviot ovat heti valmiina mielessä. Toisin on II stemman soittajalla. Se on täysin hyppy tuntemattomaan, eikä pätkääkään valmiina päässä soivasta tekstistä. On siis pakko turvautua nuotteihin ja yrittää päntätä stemma kaaliin niin lukemattomilla toistoilla, että stemmasta tulee yhtä tuttu kuin tuosta tutusta I stemmasta. Vaatii mieletöntä työtä ja pitkäjänteisyyttä opetella tämä usein hyvin luonnottomalta kuulostava stemma haltuunsa. Pelkkä sivusta seuraaminen jo ihmetyttää monia, koska otsikossa lukee Äänisen aallot, mutta tuo soitto ei kuulosta pätkääkään siltä. Että voitte tietää, kuinka onnellinen olen orkesterin vetäjänä, että tällaisia puurtajia löytyy soittajistoon jotka jaksavat tämän työn aina kappaleesta kappaleeseen tehdä.
Varsinkin, jos tuo harjoitustyö on tehty ja sitten joku sanoo, että eiköhän siirretä tämä sävellys jo arkistoon, tämä on tylsä ja loppuun soitettu biisi. Siis nytkö arkistoon, kun juuri olen stemmani suurella työllä oppinut.
Huomaan siirtyneeni ihan eri aiheeseen, mikä oli alkuperäinen tarkoitukseni.
Toisaalta se on ihan hyvä tietää taustana sille, mihin tässä pohdiskelussani saatan vielä päästä.
Aiheenahan oli tämä pelimannityylinen soitto.
Kuten totesin, on orkesterissa soittaminen huomattavasti kurinalaisempaa, kuin pelimannityylillä vatkulointi.
Enkä todellakaan käytä vatkulointia missään halventavassa mielessä. Termin vatkulointi, olen oppinut Juhanilta
jota hän itse käyttää kielikomppia käsitellessään.
Otan esimerkiksi vaikka kaikkien tunteman ja lähes kaikkien osaaman Metsäkukkia valssin.
Jos sen joku soittaa yksin soolonumerona, voi hän täysin vapaasti valita soittaako hän sen yksiäänisesti, ilman
kielikomppia, ts. sinne melodiaäänen alle kakkoselle ja kolmoselle kielen avulla soinnut, saaden aikaan säestyksellisen harmonian. Ilman tätä kielen avulla toimitettua takapotkukomppia esitys jäisi kovin
ohueksi ja tylsäksi. Eli tähän tämä kielellä tapahtuva komppaus istuu kun nenä päähän ja jos muutoin esitys on hallussa on se täysin riittävä ja vastaanotettavaa korvalle.
Mutta auta armias, kun sama biisi otetaan orkesterille ja jos sitä ei ole sovitettu, vaan jokainen voi soittaa sen kuulemallaan tavalla, on esitys tuhottu muutamassa tahdissa.
Ensiksi se, että orkesterissa on aina johtaja, joka määrittelee aloitushetken ja tempon. Kun soitat yksin, voit valita ihan oman temposi,ei ole mukana toisia soittajia jotka pitäisi ottaa huomioon tempoa määrittäessä.
Usein näkeekin pelimanniyhtyeissä tällaisia käsittämättömiä lähtöjä, jolloin johtaja iskee kätensä alas ja silloin mennään. Voihan tietysti olla, että tuota esitettävää kappaletta on soitettu ja harjoiteltu kyllästymiseen asti ja kaikille soittajille on ehtinyt muodostua jo käsitys vakiotemposta. Mutta sittenkin, ei. Kyllä johtaja on vastuullinen välittämään esitystempon koneistolleen jos meinaa saada bändinsä sykkimään samalla pulssilla heti alkutahdeista.
Toiseksi. Kun pelimanni yksin esittäessään voi koristella soittoaan heleillä ja koritekuvioilla, voi jopajättää jonkin kertauksen väliin, tilanteesta riippuen, tai hyvän vuorovaikutuksen yleisön kanssa aistiessaan jopa muunnella esitystään spontaanisti. Mitään tällaista orkesterissa ei voi tehdä, jos ei sävellykseen ole sisälletetty vapaasti soitettavaa jaksoa esim. Instrumentaalisooloa.
Kolmanneksi. Joku soittaja käyttää kielikomppia, joku ei. Joku on kuullut jonkin osion soitettavan rytmisesti toisella kuin toinen jne. Huuliharppuorkesteriin kuuluu basso- ja sointuharppu. Melodiaääniä tai II ääniä soittavien ei siis pidä mennä syömään komppiryhmän leipää, sotkemalla sinne sointuja. Se on sointuharpun tehtävä orkesterissa.
Vielä se pahin mahdollinen. Esitys lähteekin menemään jostain syystä päin p...ttä ! Yksinsoittaessa on vielä
mahdollisuus improvisointiin tyylin mukaisesti tietenkin, mutta jos sävellys on kaikille tuttu, ei tämäkään vinkki kyllä pelasta tilannetta.
Orkesterissa ei yhden soittajan metsään meno aiheuta vielä katastrofia, riippuu tietenkin kokoonpanosta ja soittimen merkityksellisyydestä siinä. Esim. 50 hengen sinfoniaorkesterissa yhden alttoviulistin tippuminen kärriltä ei paljoa esityksen lopputulokseen vaikuta.
Soittaminen yksin on tietysti esiintyjälle aina riskialttiimpi tilanne kuin orkesterissa esiintyminen. Riippuu myös esitettävästä teoksesta ja yksittäisen soittajan merkityksestä kokonaissatsiin.
Palaan nyt aiheeseeni kielikompin käyttö huuliharpun soitossa !
Hannu Närhi blogikirjoituksessaan lähti liikkeelle tietämättömyydestä . Lieneekö Hannussa sen verran savolaisuutta, että on jättänyt itse kunkin lukijan vastuulle ymmärtää mitä hän tällä tietämättömyydellä tarkoittaa.
Rohkenen käsitellä asiaa, vaikka hyvin vähän tästä asiasta tiedän. Olen tässä vapaan sivistystyön opinahjossa joutunut kohtaamaan työurani aikaan loistavia pelimanneja. Viulisteja, klanetisteja, sahan, lusikoiden erilaisten huilujen ja sarvien puhaltajia yms. viimeisimmäksi mahtavia huuliharpisteja !
Kaikkia näillä harrastajamuusikoita, pelimanneja yhdistää yksi yhteinen nimittäjä. Palava into ja rakkaus tuottaa musiikkia. Ihan niinkuin se olisi asia jossa nyt ei sen ihmeempää kummastelemista ole. ”Näin se menee ”
ja uutta suoleen. Tällaista otetta ja innokkuutta en ole monessakaan mus.oppilaitokseen pyrkivissä löytänyt.
Mistähän moinen ilmiö voi johtua. Toki on siellä musiikkiopistoon päässeissä aina ilahduttavia poikkeuksia, mutta
tällaisen havainnon olen joutunut panemaan merkille. Tämä olisi mielenkiintoinen tutkimuksen aihe ja muutoinkin ihan keskustelun arvoinen, mutta en pääse tässä omassa kirjoituksessani koskaan loppuun, jos jään kiinni jokaiseen sivuseikkaan.
Nyt siis ilman sivujuonteita tähän huuliharpun pelimannityyliseen soittoon.
Mitä sitten itse kukin mielikuvakseen saa sanasta pelimannityylinen soitto huuliharpulla.
Tässä heti yksi ongelma, eikä tässä yhteydessä ihan pienikään sekaannusta aiheuttava seikka.
Musiikki on varsin laajasisältöinen termi, ja sisältää oman, tarkan italiankielisen terminologiansa jota
klassisen musiikin ammattilaiset käyttävät. Lääkäreillä tuo ammattiterminologia on latinaa, balettitanssijat
käyttävät liikkeistään ranskaa jne.
Olen muodostanut itselleni käsityksen, että pelimannien keskuudessa nämä musiikkiin kuuluvat termit ovat
muodostuneet paikkakuntakohtaisiksi ja murrealueet määrittelevät monesti niiden ymmärrettävyyden.
Helppo esimerkki. ” sinähän soitat aika kovasti” voi ymmärtää monellakin tavalla. Onko kyseessä volyymiltaan voimakas soittotapa, onko soittimen soundi pehmeän vastakohta vai onko soitto teknisesti vaikeasti soitettavaa ?
Em. ei nyt ole paras esimerkki siitä mihin olen pyrkimässä, mutta mielestäni tämä ns. Pelimannityylinen, niinkuin me täällä mäntyharjussa soittotyyliä kutsumme, sisältää selkeästi termejä ja käsityksiä jotka eivät
hahmotu kaikille samoin. Enkä lähde tässä väittämään olevani itse yhden ja ainoan totuuden ääressä.
Haluaisin vain ottaa selvää ja kakaista itse ulos sen, mitä itse ymmärrän kielikompista,bassotuksesta.
Siis ihan vain keskustelun pohjaksi. Koen nimittäin asian kansanmusiikkivinkkelistä katsottuna, että Juhanin havainto kielikompin sukupuuttoon kuolemisesta ja sen saattaminen kansallisesti aineettoman perinneluettelon kansiin, ei ole ollenkaan epärealistinen ajatus. Kun tutustuu luetteloon, on siellä vähättelemättä turhempiakin aiheita joilla ei nyt niin merkityksellistä vaikutusta suomalaiseen kansanperinnekulttuuriin.
Eikös siellä Suomen huuliharpistien perustavassa kokouksessa luotu ajatus ” Kehittää ja ylläpitää suomalaista
huuliharppukulttuuria...”
Ymmärrän hyvin Juhanin huolen esittämästään aiheesta ja pidän sitä ehdottomasti asiana, jota kannattaa lähteä
viemään eteenpäin. Kukas sen muutoin tekee jos emme me , jotka olemme luvanneet kehittää ja ylläpitää suomalaista huuliharppukulttuuria yllä.
Väheksymättä yhtään itse kenenkin meistä soittimellaan huuliharpulla soittamaa musiikkia, olkoon se iskelmää,
klassista, bluesia, mitä vaan musiikkia ja millä tyylillä, se on pelimanille täysin vapaata kenttää, on tämä pelimannityyli kielikomppineen yksi huuliharpun soittotekninen tapa, vähän niinkuin Kaustislainen punnitteleva
viulunsoitto, joka totta vieköön on vähitellen häviämässä tästä maasta. Se on just ja kirjaimellisesti yksi osa musiikin kansallista perinnekulttuuria jota meidän huuliharpistien tulee vaalia, pitää yllä ja tuoda sitä kaikin
tavoin esiin.
Kuten aiemmin mainitsin, en ole varmaankaan oikea henkilö tästä asiasta huuliharpistina puhumaan, koska
en itse koe olevani soitinta hallitseva muusikko/ pelimanni, mutta joudun työssäni olemaan tekemisissä myös huuliharpun kanssa ja asiaan vihkiytyneet pelimannit ovat saaneet myös minut asiasta kiinnostumaan.
Nyt vihdoin asiaan.
Miten meistä itse kukin ymmärtää termit pelimannityylinen soitto, kielikomppi, bassotus.
Juhani esitti blogikirjoituksessaan Pelimannisoitto Unescon perinneluetteloon. Aiheen luettuani, myönnän
hämmästyneeni ja pidin ajatusta epärealistisena. Nyt, tutustuttuani kansalliseen aineettoman kultturiperinnön luetteloon, sen kriteeristöön ja hakumenettelyyn, olen päätynyt kannattamaan Juhanin ajatusta. Täytyy samalla
myöntää, että myös Hannun tapa avata kirjoituksensa suuresta tietämättömydestämme vaikutti ottamaan selvää
mitä tämä Unescon ylläpitämä aineeton kulttuuriperinnön luettelo pitää sisällään.
Syytä olisi ehkä kuulostella mielipiteitänne muutamista asioista.
Hannu mainitsee blogikirjoituksensa
alussa jopa bassotuksen ”suomalaisesta muunnoksesta”.
Mielestäni termi bassotus ei sovellu millään tavoin terminä kuvaamaan kielikomppia.Otan tästä esimerkin vaikkapa valssin kompista. En ole kuullut, enkä näe sitä edes mahdolliseksi, että diatonisella huuliharpulla soittava henkilö soittaisi samalla melodiaaa ja bassottaisi kolmijakoisen ensimmäisen iskun bassoäänellä ja kakkosen ja kolmosen soinnuilla. Tällaista fagiiria en vielä ole tavannut.
Muutoinkin tuo termi bassotus ei oikein istu diatoniselle huuliharpulle. Mielestäni ei niin matalavireistä diatonista harppua ole olemassa, jonka yhteydessä voitaisiin kuvitella soitinta basson korvikkeena.
Ts. termi bassotus kai voitaisiin tässä yhteydessä voitaisiin julistaa pannaan. Semminkin kun urbaani sanakirja selittää ihmisen joka bassottaa, henkilöksi jolla homma sujuu ja jossa hän onnistuu jatkuvasti hyvin. ( ei siis millään tavoin musiikkiin liittyvä )
Terminä kielikomppi lienee kuvaavin ja oikein termi tälle tavalle muodostaa harmoniaa melodiaäänelle ja tavallaan saada vaikutelma säestyksellisestä esityksestä. Bassotus terminä ei mielestäni anna oikeaa kuvaa
käytettävästä soittotekniikasta, koska sana basso viittaa äänialaan, jonka jokainen mieltää matalavireiseksi
ääneksi jonka tehtävä on luoda pohja ja perusta melodialle ja harmonialle.
Termi bassotus saattaa olla monelle vaikeaaa luopua ja mikä ettei hän sitä voi omissa kuvioissaan käyttää, mutta
olisi yhtenäisyyden ja väärinymmärrysten välttämiseksi hyvä muodostaa myös yhteinen ja vallitseva termistö
myös pelimannimusiikin soittoteknisille termeille jotta ymmärtäisimme kaikki heti, mistä milloinkin on kysymys.
Tässähän tätä taas tuli asiaa ja vähän sen vierestäkin. Siispä toivotaan blogin vilkastuneen käytön jatkuvan kirjoituksillanne joko asiasta tai sen vierestä. Niin, tässä samalla Tervetulon toivotus Mäntyharjulle Munnaritreffeille elokuussa !
Ja vielä pitkälle ja kuivalle tarinalle vappukevennys.
Mies soitti Alkon myymäläpäällikölle vappuaaton iltana ja kysyi Koska Alko on taas auki? Vapun jälkeen esimmäisenä arkipäivänä, vastasi myymäläpäällikkö.
Parin tunnin jälkeen sama mies soitti hieman huppelissa ja kysyi saman kysymyksen ja sai saman vastauksen: Myymälämme aukaisee ovensa ensimmäisenä arkipäivänä vapun jälkeen klo 9
Jälleen kului pari tuntia ja sama mies soitti taas jo selvästi humaltuneena.
Kun mies neljännen kerran soitti ja oli jo niin kännissä, että puheesta tuskin sai selvää ja kysyi, koska Alko aukaisee ovensa, myymäläpäällikkö hermostui.
Hyvä herra, Alko aukeaa heti ensimmäisenä arkipäivänä vapun jälkeen klo 9.
Mutha khun minun phithäisi phäästä täältä ulos !
Klara vappen, bara vatten hela natten !
Ilkka
-
nimimerkkiRellu
22.7.2021 klo 14:28Ohhoijaa....on se vaan niin rankka juttu tuo munnarin soitto. Pitkästä aikaa lueskelin oman ...sitaateissa...alani mielipidepalstastaa. Rankkaa tekstiä kaikkinensa ja tekee niiiiiin nöyräksi tällaisen tavallisen ”puhaltajan”. Sis sellaisen joka on ”oppinut” soittamaan 4-5 kipaletta korvien kautta. Masentaa.....meittiä kun on vain niin moneksi.....ihanne on joka alalla ja tod3ntotta kadun nuoruuttani, jolloin olisi ollut mahdollisuus oppia tämä nuotittien mmaaalima, mutta kun silloin oli olevinaan jotain tärkeämpää se jäi....kaduttaa vieläkin nii hitosti.
En tiedä keskustelun alkua ja miksi se lähti, mutta jos aiotaan nostaa soittimemme arvostusta ja tasoa...olemme kovin kaukana jopa varsinaisesta löhtöpisteestä..en ala nyt ketään neuvomaan, puuttuu tietämys J kokemus..mutttanostan hattua Juhanille ja eritoten Ilkalle, jotka ovat osaltaan pitäneet lipun korkealla....samaa ei voi sanoa jäsenistöstä, itse mukaan lukien.....saamatonta, mutta mukavaa joukkoa. Johtunee siitä nuotinlukutsidottuus. Viimeisin osoitus on kohdallani tämä ns. historiikki...omalta osaltani suljen juuri nyt sen kannet.....ainoat jotka yrittivät kantaa kortensa kekoon olivat Mäntyharju ja Veikkolan Pojat..hienoja porukoita,mutta ei heistäkään ole ”historiikin” kantajiksi. Valitettavasti!
Osallistu keskusteluun
Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.