Blogi

« aihelistaan

Pelimannityyli Unescon perinneluetteloon


  • nimimerkki

    Juhani Niskanen

    1.4.2021 klo 06:28
    PELIMANNI - TYYLI UNESCON AINEETTOMAN KULTTUURIPERINNÖN LUETTELOON


    Kun on pohtinut pelimannityylisen huuliharpun soiton olemusta ja varsinkin kielikompin osuutta siinä, alkaa yhä enemmän arvostamaan, näkemään, tuntemaan ja tunnustamaan sen erikoisen, ainutlaatuisen tärkeän merkityksen kansanmusiikin esittämisessä. Soittotyyli on säilynyt Suomessa koko viime vuosisadan ajan ilman minkäänlaista opetusjärjestelmää, periytyen sukupolvelta toiselle, pelimannilta toiselle, vain kuuntelemalla ja jäljittelemällä kielikompin hallitsevaa soittajaa.

    Huuliharppu on ollut aina viulupelimannien varjossa kansanmusiikin esittämisessä. Huuliharppua ei 1900-luvun alkupuolella ”oikeiden” pelimannien joukossa noteerattu edes soittimeksi. Mutta sitkeästi huuliharppu on säilyttänyt elinvoimansa, soittoperinteen siirtyessä korvakuulolta oppien, kaikessa hiljaisuudessa, vailla mitään järjestettyä opetusta tai huomiota ja tukea miltään taholta. Yksittäiset ja yksinäiset pelimannit soittivat omissa oloissaan.

    1970-luvulta alkaen on sentään Etelä-Pohjanmaan Speleissä järjestetty kilpailuja, joissa pelimannit ovat saaneet mahdollisuuden esitellä osaamistaan ja taitonsa, minkä kukin omin avuin on hankkinut. Mutta kaikki on tapahtunut omalla painollaan, kenenkään puhumatta huuliharppukulttuurin puolesta halaistua sanaa, puhumattakaan koulutusta järjestämällä.

    Mutta kiinnostusta opetella huuliharpun soittoa on aina ollut, riittänyt aina näihin päiviin. Siellä täällä joku halusi opetella myös erikoiselta kuulostavan komppauksen pelimannisoittoonsa. Aina on ollut tarvetta ja ”kysyntää”, aina kuuntelijoita iloiselle, viihdyttävälle soitolle.

    Pidämme pelimannityylistä soittoa ainutlaatuisena, suomalaisena tapana soittaa. Sitä se varmaan onkin. Milloin se alkoi, on ainakin minulle tuntematonta. En ole löytänyt sotaa edeltävältä ajalta siitä tietoja. Mikä oli muutoinkin huuliharpun asema ennen sotia, olisi hyvä tutkia ja selvittää. Sota-aika ja sen jälkeinen soittotapa on kyllä meille kaikille tuttua. Monet kuuluisat mestarisoittajat ovat pitäneet yllä perinteistä pelimanni tyyliä.

    Vuonna 2009 Trossingenin ”olympialaisissa” sai suomalainen kielikomppi huomiota ja ihmettelyä osakseen, kun kiinalaiset, taiwanilaiset ja malesialaiset huuliharpistit tulivat kysymään soittoni jälkeen miten soitin kompin Kesäillan valssiin. Ainakin kaukoidässä se oli eksoottinen ja heille tuntematon tyyli.

    Kun nyt koetamme lisätä kiinnostusta huuliharppua ja myös pelimannisoittoa kohtaan, on hyvä asettaa realistiset tavoitteet ja kriteerit amatöörimaisten harrastajien soitolle. Suurin osa soittajista kun haluaa soittaa vain omaksi ilokseen. Vain hyvin pieni osa pyrkii saavuttamaan edes tason jolla voi julkisesti esiintyä. Pelimannista hyvin harvoin, tuskin koskaan tulee ammattimuusikkoa. Harrastajalle vaatimustaso ja odotukset jo lähtökohtaisesti, heti alkuun, on asetettava eri tavalla kuin koulutetulle ammattimuusikolle.

    Pelimannien kielikomppi soitto tuntuu olevan melkein kuin aivan oma musiikin lajinsa, verrattavissa jollain tavalla vaikkapa Amerikan puuvillapeltojen huuliharppu bluesiin, kaukaa haettuna argentiinalaiseen tangoon tai unkarilaiseen czardakseen. Jokin säkkipillin soitto on tunnistettavaa, ilmettyä skottilaista musiikkia, ruotsalainen laulelma Bellmanilta perittyä, mutta sitä samaa, tietenkin pienemmässä mittakaavassa, on suomalaisten huuliharpistien keskuudessa ja kansanmusiikissa omatyylinen perinteinen pelimanni musiikki diatonisella harpulla.

    Diatonisella harpulla on rajoituksensa. Pelimannin on kuitenkin vaikea pysyä ”aisoissa” ja soittaa vain helpommin soitettavaa ”kolmen soinnun” kansanmusiikkia, laulelmia ja iskelmää. Ne vielä sujuvat hyvin diatonisella, ilman musiikin ”pahoinpitelyä”, minkä joutuu auttamatta tekemään vaativampaa musiikkia pelimannityyliin soitettaessa.

    Mutta pelimanni soitto elääkin aivan omien ”lakiensa” ja sääntöjen mukaan, piittaamatta ja tietämättä vähääkään musiikin teorioista. Se on oma heimonsa, ”lahko”, sisään päin kääntynyt, vähän salamyhkäinen, jota on ulkopuolelta vaikea tarkemmin hahmottaa ja ymmärtää. Liiallinen soiton ”sievistely” veisikin sen voiman ja ilmeen; osan tehosta ja tenhovoimasta joskus robustilta, karkealta, mekaanisen rytmikkäältä pelimannisoitolta.

    Kaustislainen viuluperinne on omaperäisenä musiikin muotona ja tulkitsijana saanut jo paikan kansallisen Elävän perinnön luettelossa. Se on myös pyrkimässä Unescon Ihmiskunnan aineettoman perinnön luetteloon. Suomalainen kielikomppi tuskin maailman mittakaavassa yltää samalle tasolle. Vai yltäisikö? Mutta Suomessa se olisi hyvinkin erikoisuutensa ja suuren merkityksensä tähden Elävän perinnön tittelin ansaitseva. En ole yksin ajatuksen kanssa. - Kunhan vaan ensin saamme sen säilymään elävänä!


    25.3.2021 Juhani Niskanen Mäntyharjun Huuliharpistit

« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Pelimannityyli Unescon perinneluetteloon