Blogi

« aihelistaan

Kaustisen Suuri Huuliharppukonsertti


  • nimimerkki

    Ilkka Matikka

    21.7.2016 klo 15:03
    Hei täältä Mäntyharjusta !

    Haluan vielä välittää suuret kiitokset kaikille mukana olleille soittajille Suuren Huuliharppukonsertin ysteisnumeroiden kunniallisesta Fineen saattamisesta. Parolan marssi sai tosi suorakulmaisen ja jämptin sotilasmarssimaisen läpiviennin. Joku taisi sittenkin joutua poistumaan stagelta niska punoittaen. C ja G kun näyttävät haalistuneen harpun kyljessä epäilyttävän samanlaisilta !!! Näitä sattuu.
    Tsiitsik toimi myös napakasti ja slaavilainen rytmiikka toimi harjoitustilannettakin paremmin.

    Kiitokset Veli-Jussille uhrautuvasta tatsista hoitaa konsertin kokonaisuus. Jussihan luopui valmistamistaan esityksistä aikataulullisista syistä. Samoin Jarille äänittämistään tekeleistäni, joista oli suuri hyöty ja etu soittajien päästessä melodioita hyvissä ajoin trimmaamaan.

    Pieni kritiikn paikka lienee paikallaan konsertin paikkavalinnan suhteen.

    Kun tilaisuus kantaa nimeä Suuri Huuliharppukonsertti ja aikaisemmat vuodet ovat näyttäneet yleisön mielenkiinnon konserttia kohtaan. Herättää ihmetystä konsertin paikkavalinta.
    Esiintyjiä yli 50. Lämpiöön mahtui n.20. Stagelle n. 10, riippuen soittavan kokoonpanon instrumenttimäärästä ja laadusta. Nyt suurin osa soittajista odotteli vuoroaan sateisen katoksen suojissa yleisön tungeksiessa n. 50:lle istumapaikalla varatulla permannolla.Samaan aikaan vastapäisessä Wiljami salissa oli tilaisuus, jossa 37 yleisön edustajaa seurasi nooni määräisen naiskuoron esityksiä lavalla, jonne olisi mahtunut Kiinan vapautusarmeijan puhallinorkesteri.
    Ymmärrän hyvin, ettei säätä eikä yleisömääriäkään kukaan pysty tarkoin etukäteen profetoimaan, mutta mikäli vastaavia konsertteja vielä järjestetään, uskon puhuvani kaikkien yhteisestä suusta ajatuksen konsertin järjestämisestä isommassa tilassa.

    Soittajille ja järjestäjille Kiitosmielellä

    Ilkka Matikka
    Dir.mus.

  • nimimerkki

    eki

    9.8.2016 klo 11:47
    siististi ilmaistu konsertista. Tilojen suhteen täyttä asiaa
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Kaustisen Suuri Huuliharppukonsertti