Blogi

« aihelistaan

Munnari Treffit 2016 Hartolassa (ohi on)


  • nimimerkki

    Hannu Närhi pj

    13.6.2016 klo 19:46
    Tervehdys teille kaikille pitkästä aikaa.
    Olisi ollut varmaan jotain pienimuotoista jo aiemmin, mutta en ole kokenut
    sitä tarpeelliseksi. Nyt on jo asiaa paljonkin.

    Munnari Treffit sai arvoisensa alun; Hartolan kunnanjohtaja oli lupautunut suojelijaksi
    ja festivaalin avaajaksi, yleisön yllätykseksi hän jopa kaivoi laukustaan
    oman huuliharppunsa, loihtien siitä joitakin mukavia säveliä. Kuin kannustukseksi
    meille osallistujille.

    Munnari Treffit - meidän kaikkien yhteinen suuri tapahtumamme, siis kaikkien tapahtumien "äiti" - on lähellä mutta kuitenkin takanapäin.
    Oli uusi paikka, ja puitteet toisenlaiset kuin edellisinä vuosina ja markkinoinnissa olivat
    "uudet tuulet" olleet vallalla. Tapahtuma oli kaikilta osin hyvin onnistunut niin paikan-
    kuin osallistujien osalta. Myös musiikillinen anti oli antoisaa ja taitavaa.
    Äänentoisto oli huolehdittu talon puolesta joka toimi erittäin hyvin, kaikki soittajat olivat
    samanarvoisessa asemassa.
    Itse kilpailutapahtuma alkoi ikäpresidenttimme Aarne Silanderin toimesta ja hän sai ansaitsemansa tunnustuksen- ablodit kaikilta!
    Soittajien kappale valikoima sisälsi jopa klassisen musiikin ja rockin rytmejä.
    Tulikin todennettua, että soittotaito on kehittynyt vuosien varrella ja huuliharpun
    moninaisuus pääsi hyvin esille kaikilta osin.
    Mieleen jäi erikoisesti nuo "särkyneet toiveet" Raija Huttusen esittämänä, ja toki
    monet muutkin melodiat.

    Loppu yhteenvetona jäi sellainen kuva, että Munnareille oli helppo ja mukava tulla.
    Kaikki toimi niin ruokailun kuin majoitusten suhteen. Tästä on hyvä jatkaa >>>>>>>

  • nimimerkki

    Aimo V

    14.6.2016 klo 21:24
    Onko laitettu nyt juutuuppin yhtään videoklipsiä näistä munnaritreffeistä ois hauska katsoa ja ennenkaikkea kuunnella. Harmi kun en päässyt mukaan toivottavasti ensivuonna sitte . Tervyysiä kaikille HARPISTEILLE täältä Alajärveltä ja hyvää kesää .

  • Jorma Mäkinen

    16.6.2016 klo 09:23
    Se tunnettu "Joku" kuvasi ja lupasi laittaa viedota jos ehtii. Valokuvia on Harpistien verkkosivulla. Facebookissa on aktiivisen Kardemunnan henkilöstön videopätkiä, hakusana La Kar de Mumma.
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Munnari Treffit 2016 Hartolassa (ohi on)