Blogi

« aihelistaan

Onnittelut Heikille


  • nimimerkki

    Mäntyharjun Huuliharpistit

    14.3.2020 klo 12:11
    Aurinkoista lauantaiaamua ja lämpimiä onnitteluja täältä Mäntyharjusta Sinulle Heikki merkittävän päiväsi johdosta !

    Uskaltaisinko puhua meidän kaikkien harpistien suulla, että me kaikki Sinut tuntevat ja tietävät, että koimme suurta mielihyvää havaitessamme leppoisan ja hyväntuulisen oloisen kuvasi hesarin sivulla taannoin kuluneella viikolla. Täytät tänään 80 vuotta, ja siitä me täällä yhteen ääneen puhkeamme onnittelemaan.

    Valokuvasi lehdessä ja kertomus urastasi tuntui hyvältä nähdä ja kuulla. Tuota tarinaasi lukiessa tuntui siltä, että
    vihdoinkin jotain merkittävää, ansaittua, kovalla työllä saavutettua ja arvostettavaa luettavaa liittyen huuliharppuun. Arvotonta arvonnousua ja pientä ylpeyttä lienee kokenut moni meistä omalla kohdallaankin, lukiessaan tarinaa Heikin elämänvaiheista ja saavutuksistaan. Ainakin itse huomasin tällaisen piirteen hiipivän mieleeni. Ja miksi ei. Tuntuu todella hienolta, että valtakunnan päälehti oli noteerannut ja antanut palstatilaa
    miehelle, joka on jaksanut tehdä työtä ja uskonut tämän marginaalisoittimen tarpeellisuuteen laajassa musiikkikentässä. Siinä esimerkkiä ja tavoittetta meille kaikille muille asiaa harrastaville.

    Toivomme onnittelujemme lisäksi terveyttä ja sopivassa määrässä keikkoja suurelle huuliharpun puolesta näyttöjä antaneelle ja isälliselle esikuvallemme !

    Mäntyharjun Huuliharpistien plsta Ilkka
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Onnittelut Heikille