Blogi

« aihelistaan

Hyvää Uutta vuotta 2020


  • nimimerkki

    Ilkka Matikka

    2.1.2020 klo 02:15
    Hei taas täältä Mäntyharjusta !

    Unohtuikin näin muiden joulukiireiden alle seurata blogiamme. Kun luin hetki sitten veli Juhanin kirjoituksen, on minun pakko lisätä muutama seikka koskien hänen kirjoitustaan. Tunnemme kaikki Juhanin pesunkestäväksi huuliharpistiksi ja soittimen puolesta puhujaksi siinä määrin, että helposti saattaa unohtua luettelosta muut puun- ja messinginpurijat ! Moni varmasti ihmettelee miksi teen sen näin blogin sivuilla, tapaammehan Juhanin kanssa parikin kertaa viikossa harjoituksien puitteissa. Kiirehdin lisäystäni siitä syystä, että ennättäisin sen tehdä ennen kuin joku puhaltaja sen palstaltamme lukee ja mahdollisesti siihen puuttuu.

    Olen kuulunut vuosia sitten v.1983 perustettuun Suomen huiluseura ry:n ja tiedän, että mm siellä on muusikoita jotka käyvät seuraamassa myös meidän sivujamme. Siksi haluan mainita, että myös Suomen oboeseuralla on n 300 jäseninen yhteisö sekä myös 1977 perustetussa Trumpettikillassa jäsenmäärä on huomattava. Kaikilla em:lla yhteisöillä myös omat nettisivut sekä tapahtumia ympäri vuotta.

    Samalla kun tänne sivuille tulin, voisin hiukan purkaa joulukuun alussa kirjoittamaani.

    Vanhassa suomalaisissa sananlaskuissa piilee tiivistettynä yleensä suuria totuuksia. ”Vaitiolo on myöntämisen merkki”. Näin tulkitsen omaa, provokatiivista kirjoitustani, jonka tarkoitus oli sytyttää toimintaa ja keskustelua blogiimme. Pahoittelen, jos kannanottoni on aiheuttanut mieliharmia joukkoomme. Tarkoitukseni oli, ja on edelleen saada pienen ryhmämme ääntä enemmin esille, pohdiskelemalla tällä palstalla yhdessä tulevaisuuden näkymiä. Millään yhteisöllä ei ole tulevaisuutta, jos se ei kestä kritiikkiä. On siis syytä tarkastella kriittistä palautetta aikuismaisesti ja korjata mahdollisia puutteita niin, että usko omaan toimintaan ja kykyihin säilyy.

    Mielestäni olemme todellakin hautautuneet niin syvälle omiin poteroihimme, että minkäänlaista mielipiteiden vaihtoa ei ole esiintynyt sivuillamme. Siitä taas konkreettinen esimerkki kun katsotte viimeisimpiä postauksia. Voimme toki, ja pitääkin toivotella asiaan kuuluvia joulu- yms. tervehdyksiä, mutta emme kyllä näillä tervehdyksillä paljoa edistä ”suomalaista huuliharpputaitoa, kohenna maan huuliharppukulttuuria ja edistä taitavia huuliharpisteja sekä kehitä kansainvälisiä yhteyksiä” Tiedämme kaikki mistä em sitaatti löytyy.

    Kiinnostaako ketään ottaa kantaa runsaan 15 vuotta täyttäneen Suomen huuliharpistit ry:n suunniteltuun historiikki opukseen. Munnaritreffien tulevaisuus, paikkakuntien kierto, kilpailujen merkitys, soittotason nostaminen taitomerkein,
    osallistumisen esim. Suomen merkittävämpään kansanmus.tapahtumaan Kaustisella, nuottimateriaalin vaihto, yhteisen ohjelman kasaaminen joukkotapaamisiin, mahdollisten ”hyllyllä lepäävien” komppisoittomien olemassa olo. Komppisoittajien koulutus edistäisi taatusti tasokkaampaa yhtyesoittoa. Siinä muutamia aiheita yhteiseksi pohdittavaksi ja keskustelun tuotteena pohjaksi yhdistyksen hallitukselle.
    Ja varmaa on, että itse kullakin on omia ajatuksia keskuteluun mukaan tuotavaksi. Varmasti kaikki kelpaa ja teillä ajatuksissanne märehdittävää tällekin palstalle löytyy.

    Matikan Ilkka




  • nimimerkki

    Juhani Niskanen

    2.1.2020 klo 12:11
    Kiitos Ilkka tiedoista! Näin sitä alkaa "haukkua väärää puuta", kun ei ole perillä mitä muualla musiikissa tapahtuu. Suurella yleisöllä ei ole sen enempää tietoa noista yhteisöistä kuin meidän huuliharppu porukasta. Sahan soittajat ovat meille tuttuja, kun heitä joskus kuulee ja ovat esillä Kansanmusiiki-lehden sivuilla. Koetetaan tehdä itsemme tunnetuksi hyvillä toimillamme! Kiitos Ilkka kannustuksesta!

    Tapaamisiin ensi keskiviikkona Kansalaisopiston huuliharpistit! Terveisin Juhani
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Hyvää Uutta vuotta 2020