Blogi

« aihelistaan

Pärnu


  • nimimerkki

    Jorma Syrjäläinen

    18.7.2019 klo 10:06
    Onko huuliharpunsoitto uhanalainen laji? Tämä kysymys nousi esiin tämänvuotisilla Pärnun festivaaleilla. Osallistuminen kilpailuihin oli vähäistä. Orkesterit, Piccoloa lukuunottamatta, puuttuivat kokonaan. Niitäkään nuoria, jotka alkuvuosina esiintyvät silloin tällöin, ei näkynyt. Suomalaiset loistivat poissaolollaan lukuunottamatta sitkeitä sissejä, Esa Hassia ja Valtsu Tammilehtoa.

    Kun nuorisoa ei kiinnosta, olisi suotavaa, että jäsenistö aktivoisi itsensä osallistumalla niihin harvoihin tapahtumiin, joita vuoden mittaan joku vaivautuu puuhaamaan. Vain siten pystytään pitämään liekkiä yllä ja vastavuoroisuuden periaatetta toteuttamaan.

  • nimimerkki

    Hannu Närhi

    19.7.2019 klo 08:41
    Olipa hyvä ja tarpeellinen kannanotto Jopelta.
    sis tosihan on, että meidän vanhempien tehtävä on jalkautua ja aktivoituasekä soittajiksi ja yleisöksi jopasulauduttava siihen "maan hiljaiseen" väkijoukkoon joka kannattaa huuliharppumusiikkia.
    Hatolaan olisi syksyllä ahdollisuussaada tila ilmaiseksi, tavallaan niinkuin vanha seutojen talo Koskenranta
    nimeltään, olisi Mäntyharjua olisi Joutsaa, olisi Kangaslampea"Manttu"j,n,e.
    Kuinka tämä kaikki saadaan aikaan??? Olisiko meidän omasta kaikiikvoipaisuudesta annettava oma osuutemme
    tapahtumalle, pyydetän vaikka Kansnmusiikki jokun nimekkään artisti pitämän kurssin muodossa ja
    lopuksi konsertti, vaikka pelimannityylillä..

    toivoo hannu vaan

  • nimimerkki

    Hannu Närhi

    19.7.2019 klo 08:45
    Antaeeksi kirjpoitusvirheet, asia ei kuitenkaan muutu. Kädet ja silmä ovat nopeat vieläkin, heh, heh

    Hannu Närhi

  • nimimerkki

    Valto .tammilehto@gmail.com

    22.7.2019 klo 18:39
    Terveisiä vaan kaikille Pärnusta olin kyllä ihmeissäni kun en löytänyt Suomalaisia ,, 4soittajaa 2 katsomossa ,, yksi esiintyi ja kaksi taisi kilpailla??? vierailevat ESIINTYJÄT oli kyllä Huippuluokkaa,,

  • nimimerkki

    AIVARI

    22.7.2019 klo 21:47
    Siispä nyt Harpistit joukolla 9-11 elokuuta Etelä Pohjalaisiin speleihin Ilmajoen Opistolle
« aihelistaan

Osallistu keskusteluun

tai aloita uusi keskustelu »

Roskapostin esto ei onnistunut. Ole hyvä ja yritä uudelleen.
Pärnu